Hiihtoloma viikko ja suru

Viime viikko kului loman parissa, eskarilaisen ja kerholaisen kanssa .
Lapset viettivät lähi mummulassa kokonaisen viikon , tyttö välillä käyden kotona nukkumassa. Siinä , huomasi sen , että ihan sama onko yksi vai kolme lasta , tuntuu ihan samallaiselta. Johtuen varmaankin siitä, että kaksi ensimmäistä ovat jo sen verran isompia, että viihtyvät hetken keskenäänkin .

Loman suhteen ei ollut paljoo suunitelmia. Käytiin ABC:llä syömässä , American dineris.

Piipahdettiin myös Tuurissa , siellä törmäsin moneen otteeseen itte Keskiseen , en sentään selfiee pyytänyt, mutta äänestä tunnistaa kuka puhelee jo kaukaa .
Tällä kertaa meni tosi paljon rahaa ja yksi parhaimmista ostoksista oli kameraan uusi putki , nyt saan kaukaa kuvattua kohdetta tuomalla sitä lähemmäksi. Oli yllättävän halpa . 75-300mm , vielä en ole päässyt testailemaan ulkoilmaan , mutta sisällä toimi hienosti , olen tyytyväinen uuteen hankintaan .

Pariin kertaan käytiin myös elokuvissa. Ekana lasten kanssa Ristoräppääjä ja Sevillan Saituria ja sen jälkeen me aikuiset se LUOKKAKOKOUS . On se kiva, ihan sen muutamaksi hassuksi tunniksi läteä, ilman vauvaa , rentouttavaa .

Poikapuoleiset kävivät myös laskettelemassa , oli mennyt hienosti ja minä kiersin lenkkiä kävellen , hyvät maisemat ja hyvä seura :)

Eksyin myös loppu viikolla Tamperen Tornihotelliin , mahtava paikka . Yläkerran baari oli kyllä pikkuinen ja väkeä oli , jonoja oli. Välillä ystävyyttä tarvii hoitaa ja lähdin kaverin kaa sinne pariksi tunniksi , mahtavat näköalat , vaikka pimeää olikin . Olen haaveillut siitä asti, kun hotelli tuli Tampereelle , että yöpyisin siellä jonkun yön , kun muutenkin kierellään kaikkia hotelleja, miksei sitten sekin käytäis läpi.

Semmoinen hiihtoloma viikko, joka sai surullisen päätöksen , kun rakas mummi saatettiin haudan lepoon . Pian neljä viikkoa kulunut ja tuntuu siltä , että en tajua vieläkään mitään.
Vaikeinta oli mennä paikan päälle , pidättää sitä itkua , joka tuli joka välissä tai ainakin yritti . Se oli elämäni rankin hetki. Kurkkua puristi ja ajattelin , etten selviä siitä hetkestä millään .

En ymmärrä tämän elämän tarkoitusta, miksi täytyy tämmöistä tapahtua , miksi on sitä kuolemaa ja surua . Jos olisin saanut ja voinut , olisin luistanut siitä hetkestä. Se että odotti sitä päivää, tiesi kuinka kaikki menee , tuli erittäin ahdistunut olotila , olisin halunnut juosta pakoon . Kaikki jotenkin meni sumussa siinä hetkessä, kaikki tekstit vaan meni jotenkin ohi ja etten itkisi, yritin kääntää aina sitä asiaa päässäni eri tavalla, mutta ei se niin mennytkään , kun kaikki palas takas .

Eikä surua pysty siirtämään , se täytyy käsitellä. Nyt varmaan on käynyt mullekkin silleen , että ei ole ollut mahdollista surra, ellei istu yksin autossa ja itke . Ja se , että mikä on loukkaavaa , vaikka mies on vahva ja minä en . Mies ei voi vaatia multa, että hymyilisin, tästä eteenpäin elämän iloo, kun tällä hetkee en koe olevani kovin iloinen , vaikka lapsille olenkin ja niille näytän . Miehelle en näytä , jos haluan olla rauhassa, olen myös rauhassa , silloin toinen kunnioittaa sitä ja jättää rauhaan .
Ajattelin silloin ennen, kun tätä aihetta lähdin kirjoittaa, etten kirjoittaisi, mutta miksi en , tämäkin aihe kuuluu elämään jossain vaiheessa .

Juhlapaikka oli tosi nätti, ihania pieniä yksityiskohtia . Ruoka oli herkullista ja erittäin viihtyisä paikka .

Kakku oli parasta 

 

 

7 v hääpäiväkin tuli ja meni . EI oikeen tuntunut missään . EN tällä kertaa jaksanut ees panostaa siihen , ei kyllä myöskään mieskään milläänlailla. Sitä joskus toivois, että toinen yllättäis oikeen kunnolla , mutta ei se sitten mee niinkuin itse haluais ja mä en joka kerta jaksa kaikkee itse tehdä. Joten nyt jäin ilman kaikkee , kun en panostanut siihen .
 Sitä aina jotenkin yrittää löytää jotain positiivista suhteesta, mutta taas voin sanoa , että toinen lähti ovet paukkuen, kun halusin olla hetken rauhassa tämän tekstin kaa, ilman että toinen vahtaa siinä mitä kirjoitan . Nyt huomaan aika usein, parempi kun toinen ei ole vieres niin pysyy sopu pidempään , mutta jos antaa liikaa siimaa niin kyllä saa antaa enemmän ja enemmän . Tämä on kans yksi vaikeimmista aiheista, mistä usein puhuin mummin kanssa. Sitä jotenkin vaan elää tässä virran mukana , uskaltamatta puhua mitä itse haluaa ja kuinka se vaikuttais tulevaisuudessa . Ihailen niitä pareja jotka ovat monta kymmentä vuotta yhdessä ja mä elän päivä kerrallaan.

Nää kuvat nyt sit mustuttakoon mua tästä kaikesta .

Kaiken ehti näkemään : Kun ripille pääsin, menin kihloihin , naimisiin , meidän kolme lasta ja vielä viime hetkillä kuuli kolmannen lapsen nimen . Onneksi on paljon valokuvia ja muistoja sydämmessä , Kiitos niistä hetkistä <3 

<3 Alina